Eläinmuseo lautakunnan päätettäväksi

Viime viikolla saimme lukea Kaleva-lehdestä kaksi toisistaan poikkeavaa uutista. Ilouutinen oli, että sivistys- ja kulttuurilautakunta oli kokouksessaan käsitellyt kahta valtuustoaloitetta.

Niissä molemmissa esitettiin eläinmuseon toiminnan jatkamista sen nykyisissä tiloissa Linnanmaalla. Lautakunta suhtautuikin myönteisesti, ja se päätti:  ”Oulun kaupunki valmistelee yhdessä Oulun yliopiston kanssa eläinmuseon toiminnan jatkamiselle asiakaslähtöistä ja taloudellisesti tehokasta ratkaisua”.

Yöunien jälkeen uutisoitiin jo kesän aikana laaditut kylmät suunnitelmat. Linnanmaan eläinmuseo lakkautetaan.  Sen kokoelmat sijoitetaan huomattavasti pienempiin tiloihin Pohjois-Pohjanmaan museon alakertaan.

Näyttelyn elinkaari olisi 10 vuotta.  Kuitenkaan eläinmuseon lakkauttamista  ja sen siirtoa toisen museo yhteyteen ei sivistys- ja kulttuurilautakunta ole käsitellyt.  Eläinmuseo-asia on tuotava lautakuntaan päätettäväksi.

Eläinmuseo on toiminut sille nimenomaan suunnitelluissa tiloissa Linnanmaalla. Siellä on käynyt vuosittain noin 30 000 vierasta.

Ahtaat kellaritilat Pohjois-Pohjanmaan museossa eivät sovellu eläinmuseon kokoelmille.  Esimerkiksi Heikki  Kangasperkon maalaamaa 57 metriä pitkää dioraamaa ei siirrettäisi uuteen kohteeseen.  Myös esillä olevien kokoelmien määrä pitäisi supistaa.  Nostradamusta ei tarvita tulevaisuuden ennustamiseen.  Kellaritiloihin suunniteltu ”interaktiivinen näyttelykokonaisuus” ei tule olemaan vetonaula.  Jos ja kun eläinmuseo avattaisiin 500 000 euron remontin jälkeen vuonna 2019, niin vierailijoiden kävijämäärät tulisivat romahtamaan.

Yliopiston rehtori Jouko Niinimäki kertoi Oulu-lehdessä helmikuussa 2015, että ”eläinmuseo ja puutarha ovat yhteiskunnallisesti sekä matkailun ja kaupungin vetovoimaisuuden kannalta tärkeitä. Siksi ne tulee pitää avoimina kaupunkilaisille.”  Olen samaa mieltä.  Mutta pelkkä aukioloaika ei riitä, myös laatuun on panostettava.

Linnanmaan eläinmuseon näyttelytilojen vuosivuokraksi on arvioitu noin 136 000 euroa. Jos yliopisto ja kaupunki puolittaisivat summan, niin molempien maksettavaksi tulisi 68 000 euroa vuodessa. Tämä on huomattavasti viisaampi ratkaisu kuin kaavailtu 500 000 euron Pohjois-Pohjanmaan museon remontti. – Pohjois-Pohjanmaan museon kiinteistö ei sovellu eläinmuseoksi.

Eläinmuseon vuokrasopimus päättyy helmikuussa 2018.  Kaupungin ja yliopiston tulee neuvotella sellainen sopimus, jolla taataan eläinmuseon säilyminen Linnanmaalla sen nykyisissä tiloissa. Pohjois-Pohjanmaan museon toimintaa on kehitettävä kulttuuriperinteen tallentamisessa ja vastaavasti eläinmuseon toimintaa luonnon monimuotoisuuden tallentamisessa Linnanmaan tiloissa.

Mauno Murtoniemi
Valtuutettu