Soten valinnanvapaus johtaisi kaaokseen.

Ei päivää ilman sote-kohua. Uutisen (HS 25.11.2017) mukaan Siikalatvan kunta on lähtenyt perustamaan Ouluun terveyskeskusta Mehiläisen bulvaanina ja keskustapäättäjien johdolla. Sen avulla Siikalatvan kunta uittaa myös erikoissairaanhoidon kustannukset ja oululaisten veronmaksajien rahat Mehiläisen taskuun. Voiko Oulu-kaunaisuus ja suuryrityksen ahneus enää pidemmälle mennä? HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindén varoitti toimintamallista mielipidekirjoituksessaan (HS 18.11.2017).

Sipilän hallitusohjelma asetti loistavat tavoitteet sote-uudistukselle, mutta kokoomuksen siihen pakottama valinnanvapaus uhkaa viedä sote-palvelut asiantuntijoiden mukaan kaaokseen. Valinnanvapaus kuulostaa kauniilta, mutta käytännössä se sotkee palveluketjujen sujuvan toimimisen. Näin on käynyt Ruotsissa, jossa valinnanvapaus on ollut jo vuosia käytössä terveydenhuollossa. Tohtori Niilo Luotosen tuoreen tutkimuksen mukaan terveyserot ovat Ruotsissa kasvaneet ja paljon palvelua tarvitsevien hoitoketjut ovat katkonaisempia kuin ennen.Tukholman alueella kustannuksiin tuli odottamatonta kasvua, vaikka toisin luvattiin.

Suomessa julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon käyttäjistä yli 80 % on paljon palveluita tarvitsevia. Vasemmiston järjestämillä sote-klinikoilla olemme kuulleet, että heitä pompotellaan liikaa ja odotusajat ovat pitkiä. Siksi sote-johtaminen ja palveluketjut olisi ensin remontoitava. Maakunnallisissa sote-kuntayhtymissä on hyviä esimerkkejä uusista palvelutavoista ja terveyskeskuksista Joutsan toimintamalliin kannattaa tutustua. Palveluja voidaan tarvittaessa ostaa yksityisiltä toimijoilta. Syntyisi win-win-tilanne, jossa erityisesti paljon palvelua tarvitsevien palvelut parantuisivat ja veroeuroja säästyisi.

Mutta veronmaksajille asiantuntijoiden mukaan kalliiksi tulevassa kokoomuksen valinnanvapausmallissa hyvätuloiset kiilaavat hoitojonoissa pikkuvaivoineen muiden ohi, etenkin kiireellistä palvelua tarvitsevien edelle. Pahinta olisi asiakassetelin ulottaminen erikoissairaanhoitoon, esimerkiksi leikkauksiin, jolloin se vaarantaisi laajan erikoissairaanhoidon päivystyksen järjestämisen. Senhän pörssiyhtiöt jättävät kalliina ja hankalana mielellään julkisen sektorin hoidettavaksi.

Vasemmisto ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat koko ajan varoittaneet sote-uudistuksen johtamisesta kaaokseen, Kannattaa lukea puolueettoman terveysoikeuden professori Lasse Lehtosen blogeja aiheesta.Tässä tilanteessa ei oltaisi, jos Sipilä olisi jatkanut valmistelua parlamentaarisen työryhmän avulla. Onneksi nyt kokoomuksen ex-kansanedustaja, erikoislääkäri Sirpa Asko-Seljavaara uskaltaa sanoa Lääkärilehdessä suorat sanat sote-kaaoksesta ja keskustan lääkäri-kansanedustaja Niilo Keränen käskee keskustaa lyömään neuvotteluissa nyrkkiä pöytään (Suomenmaa 22.11.17), ettei kaaokseen jouduttaisi.

Anne Huotari, Oulu
kaupunginvaltuutettu,
PPSHP:n valtuuston puheenjohtaja (vas)