Kunnollisia asuntoja vai ”korkeita” yksiötorneja

Onko kaupunkisuunnittelu hallinnassa Oulussa, kun 2018 rakennettujen kerrostaloasuntojen keskikoko on 32 m2 ja viime vuonnakin vain 44 m2? ”Korkeiden” sijoitusyksiötalojen sijaan keskusta-alueille tarvitaan moni-ilmeisempää, perheasuntoja lisäävää, kohtuuhintaista asuntotuotantoa.

Keskustan uudisrakentaminen ei tarjoa järkevän kokoisia ja kohtuuhintaisia asuntoja niille, jotka arvostavat lyhyttä työmatkaa, hyviä julkisia ja muita palveluja.

Muissakin kasvukeskuksissa kipuillaan grynderien ”sijoituskanakoppien” rakentamisesta. Puuttuu sosiaalisesti kestävä kaupunkisuunnittelu. Pitäisi keskittyä enemmän kaupungin rakenteeseen eikä keskusteluun korkeista rakennuksista sinänsä vaan niidenkin asuntotyypeistä.

Ouluunkin on rantautunut malli, jossa tonttia ei omista taloyhtiö vaan tonttirahasto. Näin rakennusliikkeet markkinoivat mahdollisuutta päästä halvalla kiinni kalliiseen uudisasuntoon. Ostajalle ei aina kerrota tarkasti tonttivuokran ehdoista.

Tonttivuokra voi hämärtää asunnon todellista hintaa. Esimerkiksi Vantaalla vuokratonteilla olevat asunnot eivät kuulu halvimpien joukkoon ja siellä halutaan jo rajoittaa vuokratonttien määrää.

Keskustelu ”korkeasta” ei lupaa parempaa asumista. Valtuutettu Jarmo Husson ” (5.11) esittämä ”markkinatalous” eikä ”tiheä” ja ”korkea” ratkaise ongelmia. Veikko Ervasti (9.11) pitää sitä myös ”mahtipontisena”.

Saadaanko jo avattu ”korkean” kiinteistösijoittamisen ”Pandoran lipas” (vrt. Kaleva 14.11) vastuullisemmaksi? Tähän ei haastateltu yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikkikään antanut vielä eväitä.

90-luvun alussa Meritulliin yritettiin silloisen geodeetin Jaakko Mähösen ja kollegoiden esittämillä rakentamistapaohjeilla saada monipuolisia asuntoja ja hallintamuotoja. Tarjolla oli näköala kohtuuhintaiselle asumiselle, toisin kuin nykyisin. Lamavuodet kaatoivat tavoitteet. Rakentaja toisensa jälkeen halusi muutosta, tinkiä ohjeista.

Keskusta-asutus on lisääntynyt. Rakentamisohjeisiin, maapolitiikkaan ja kaupunkisuunnitteluun tarvitaan uusia linjauksia.

Monipuolisen ja kohtuuhintaisen asumisen pitäisi lisääntyä sijoittamisessa ja asuntojen myynnissä. Sijoitusyksiörakentamisen sijaan ja rinnalle tarvitaan perheasuntoja.

Valtio voi edistää kohtuuhintaista asumista laskemalla ARAn/valtiovarainministeriön omat Sivakan ja yleishyödyllisten vuokrataloyhtiöiden lainakorot pankkikorkojen tasolle, kuten Helsingissä. Ylimääräinen rahastus voidaan täälläkin purkaa kaupungin ja valtion kasvusopimuksissa.

Monimuotoinen asuminen, yleishyödyllinen ja perheasuntotuotanto sekä elinkaari- ja laatuvastuut pitäisi kirjata rakentamistapaohjeisiin ja maanluovutusehtoihin. Tätä on esitetty myös ”vastuullisen rakentamisen asuntomesualoitteessa 2017”.

Kalervo Ukkola