Tuiran poika – Saako Oulussa olla eri mieltä?

Oottako kuullut, että oululaisia vaivaa ei-tauti? Se kuulemma ilmenee niin, että milloin mihinkin kehitettävään asiaan hoetaan Ei! Ei! Näin meille opettaa julkisuudessa armoitettu toimittaja-kolumnisti. Niin miksi opettaa? Kenen/keiden asialla toimittaja luuraa? Olisiko ketunhäntä kainalossa?

Käydäänpä läpi toimittajan esimerkkejä. Ne jo puhuvat puolestaan. Ensinnäkin toimittajan mielestä on kamalaa, että Oulun yliopistoa ei saa kehittää ja osaa siitä ei saa nakata Raksilan markettien kumppaniksi. Herranen aika kuinka jumalainen idea yliopiston hallitukselta, jota toimittaja pyylää. Joka tapauksessa 65 prosenttia oululaisista ei hyväksynyt markettien hyyryläisiksi lähtemistä. Valtuusto torjui ponnellaan eltaantuneen marketyliopiston. Eli yliopistoa saa kehittää Linnanmaalla. Jospa yliopiston hallitus ymmärtäisi nyt jättää Raksilan rauhaan, jotta ns. kaupalliset tahot pääsisivät kehittämään markettejaan.

Toimittaja huumorimiehenä väittää ”kehitetäänkö keskustaa ja tehdään uusi hieno asemakeskus linja-autoaseman alueelle? Ei! Ei! Ei missään nimessä.” Toimittaja lienee nähnyt unta ja unihiekka on sotkenut pasmat pahemman kerran. En ole nähnyt tai kuullut toimittajan mainostamasta tällaisesta ei-liikkeestä. Päinvastoin asemakeskusta on useaan otteeseen vaadittu ja ihmetelty, miten valtion organisaatiot voivat  jarruttaa asemakeskusta. Eero Niku ja monet muut ovat jaksaneet ihmetellä vuodesta toiseen asemakeskuksen asiaa. No, sattuuhan sitä touhukkaalle toimittajalle. Olisikohan mielen sopukoissa ei ja kyllä vaihtaneet paikkaa?

”Tehdäänkö Tampereen areenan kaltainen tarpeellinen monitoimihalli, niin sanottu elämysareena poliisi- ja oikeustalon tontille? Ei! Ei!” Toimittajalla lienee oikeus oikoa mutkat suoriksi. Hänellä on ns. parempaa tietoa hevosmiesten tietotoimistosta paikan suhteen. Tarpeellisuutta hän ei perustele millään tavalla. Jos nyt elämysten areena on niin tarpeellinen, niin rakennettakoon se muiden kuin veronmaksajien rahoilla. Ihan vapaasti, jos rahoittajat löytyvät.

”Rakennetaanko maanalainen pysäköintiluola kaupungin alle, jotta sinne on kätevää ja helppoa pysäköidä asioidessa keskustassa? Ei! Ei!” Rakennettiinhan se ja monet oululaiset kyllä vastustivat perustellusti. Tosiasia on, että ydinkeskusta on vain nahistunut, vaikka kallioparkin piti saada keskusta kukoistamaan. Jokainen näkee, että toisin on käynyt. Valitettavasti! Kallioparkin tuotto-odotukset eivät ole pitäneet paikkaansa. Siinäpä sitä olisi tutkivalle journalistille työsarkaa.

Sitten toimittaja intoutuu kliimaksiin. Sitä ennen hän osoittaa tietämättömyytensä Ainolan rakennuksen käytöstä niin kirjastona kuin museona. Sattuuhan sitä tekevälle! Varsinainen ”juonen paljastus” on seuraavassa: ”Lyhytnäköistä on tuhahdella ja paheksua Ainolan museosta luopumista. Täällä juuri pitääkin tehdä jotakin tuollaista.” Toimittajan mielestä – lahjakirjasta huolimatta – jos museo siirtyy ja rakennus myydään (pilkkahintaan; tämä on minun lisäys) jotain uutta ja parempaa käyttöä rakennukselle löytyy tilalle. Mielenkiintoista!

Toimittaja ei ole kuullutkaan, että museorakennukseen sopisi silloin toinen museo: eläinmuseo. Yliopisto lakkautti kehittämisinnossaan Oulun suosituimman museon Linnanmaalta. Yliopiston rehtori lupasi tällöin, että eläinmuseo nousee tuhkasta kuin feenix-lintu. Hän jopa mainitsi Ainolan mahdollisena sijaintipaikkana. Siinäpä sitä tutkivalle journalistille jälleen uutta työsarkaa!

Ainola puistoineen on lahjakirjan mukaan tarkoitettu kaikkien oululaisten käyttöön. Eläinmuseo on nimenomaan lasten ja lapsiperheiden museo. Lasten ja nuorten kulttuuri puolestaan on Oulun kulttuuristrategian pääpointti. Toimittajaa lainaten: ”tulevassa Euroopan kulttuuripääkaupungissa voidaan tehdä moista.”

Ei tarvitse kenenkään miettiä ”kahvilaa, ravintolakeskittymää tai jonkinlaista kulttuurikeskittymää”. Rakennus (Ainola) on olemassa ja samoin eläinkokoelmat. Vapaasti Oulun yliopiston mainoslausetta lainaten: ajattelen, siis eläinmuseo!

Muuten demokratiaan kuuluu oikeus olla eri mieltä ja omien mielipiteiden esittämisvapaus. Ollaan ylpeitä siitä, että meillä on vapaassa maassa mahdollisuus tähän. Median tehtävä on tarjota mahdollisuudet tähän – muillekin kuin toimittajille.