Hyvinvointivaltiota ei pidä hylätä, sen rakentamista pitää jatkaa

Olli Herrala kirjoittaa US:n julkaisemassa kommentissaan 24.8., että ihmisten tulisi ottaa enemmän vastuuta itsestään, koska aika on ajanut ohi hyvinvointivaltiosta eikä siihen ole enää varaa. ”Vastikkeettoman antamisen kierre pitäisi katkaista”, kirjoittaa Herrala.

Kommentissaan Herrala viittaa vähättelevästi opintotukeen, toimeentulotukeen, perhe-etuuksiin ”ja muihin sellaisiin” siitäkin huolimatta, että opintotuki on ilmiselvän vastikkeellinen ja toimeentulotukikin osin. Perhe-etuudet taas on kytketty lapsen saamiseen ja kasvattamiseen, minkä tukemista yleensä pidetään tärkeänä. Joka tapauksessa Herrala näyttää ajattelevan, että puute ja pelko ovat paras tapa motivoida.

Kun hyvinvointivaltiota vaivalla rakennettiin, oltiin ylpeitä, että seuraaville sukupolville voitiin tarjota jotain, mitä aiemmilla ei ollut. Oli yhteinen tavoite, että nuoren kansakunnan kasvaessa kaikille järjestetään yhdessä vesivessat, lukutaito, taloudellinen turvaverkko ja pidempi elämä. Valtio yhteisenä välineenä otti vastuuta asumisesta, kouluttamisesta, työttömyysturvasta ja terveydenhuollosta.

Nyt lupaus hyvinvointivaltiosta on alkanut epäilyttää. Eliniänodote on parikymmentä vuotta pidempi ja vanhoja on enemmän kuin nuoria, tuettavia enemmän kuin tekijöitä. Hyvinvointivaltio on toiminut kuten pitikin, mutta nyt sitä pidetään liian kalliina. Julkisesta asumisesta, koulutuksesta, työttömyysturvasta ja terveydenhuollosta halutaan vähintään tinkiä, Herrala ilmeisesti olisi valmis jopa luopumaan näistä. Hyvinvointivaltion rahoitus on aito haaste, mutta todellisuudessa sen alas ajajien ajattelun taustalla kummittelee liberaaleihin talousjärjestelmiin pesiytynyt yksilökeskeinen meritokratiakulttuuri.

Meritokraatit, kuten oletettavasti Herrala, ajattelevat, että kaikki hyvä pitää ansaita. Toimeliaat ansaitsevat enemmän, ja se on reilua, koska kaikki voivat olla toimeliaita – kunhan eivät laiskottele! Tästä voidaan muistuttaa ”vastuuttamalla” eli kurjistamalla. Sillä saadaan toimeliaisuutta, tukemalla tulee vain laiskuutta, sanovat.

Tosiasiassa toimeliaisuus seuraa hyvinvoinnista. Hyvinvointia seuraa aito toimeliaisuus, sellainen, johon haluaa ryhtyä ja joka on hyödyllistä. Levännyt, osaava ja terve ihminen on luontaisesti aikaansaava. Siksi hyvinvointivaltio on maailman menestynein yhteiskuntajärjestelmä. Hyvinvointivaltion lähtökohta ei ole meritokraattinen, vaan hyvinvointivaltiossa perushyvinvointi kuuluu kaikille.

Hyvinvointivaltion hylkääminen taas vie yhteiskuntaan, jonka suuri enemmistö etsii henkeään haukkoen itselleen toimeentuloa ja sen seurauksena uupuu, jää koulutuksen ulkopuolelle ja sairastuu. Samalla taustaltaan ja sattumalta onnekkaat harvat ylpeilevät menestyksellään, jota luulevat vain oman erinomaisuutensa ansioksi.

Merkkejä tästä alkaa olla Suomessakin. Orpon ja Purran hallitus leikkaa hyvinvointivaltion keskeisistä toiminnoista ja tukimuodoista. Ihmiset joutuvat asumaan ahtaammin, pärjäämään heikommalla koulutuksella, kärsivät enemmän työttömyydestä ja pääsevät hitaammin lääkäriin. Hyvinvointivaltiota ei pidä hylätä. Sen rakentamista pitää jatkaa.

Jessi Jokelainen
Kansanedustaja
Oulu

julkaistu Uusi Suomi puheenvuoroissa 30.8.