Kaupunginvaltuutettu Mauno Murtoniemi 1957–2025
Murtoniemi oli lahjomaton, lojaali ja lujaluontoinen mies. Lapsuudessa ja nuoruudessa oli liian paljon niin raskasta kuin vaikeaa. Kadut tulivat tutuiksi ja koulut jäivät kesken, kun poikaporukat ja tupakanpoltto vetivät puoleensa.
Riski ajautua raiteilta oli todellinen. Vaaran vuosilta on kuitenkin peräisin Vuosikokous-niminen ystäväjoukko. Se kokoontuu edelleen heinäkuun lopulla Ruotsin lomien aikaan ja luonnollisesti Sarkassa.
Melkein kellonlyömälleen mutta ainakin päivälleen tarkan kohdan Murtoniemi muisti muuttaneen elämänsä kulun. Letkunpuiston kioskin kohdalla Helsingin pankkia vastapäätä seisoskellessaan, juuri armeijasta päästyään, hän sai herätyksen: en halua jatkaa näin, haluan erilaisen elämän.
Seurasi ilmoittautuminen iltakouluun. Kontinkankaan sairaalan laitosmiehen apulaisena työskennellessään hän suoritti ensin keskenjääneet keskikoululuokat ja aloitti sitten lukiokurssien suorittamisen.
Ylioppilaslakin jälkeen hän aloitti yliopistossa kirjallisuuden opiskelun ja vaihtoi sitten pääaineekseen historian. Kesätyöt Tukholmassa järjesti tärkeä Veikko-eno, ja Murtoniemi hoiteli puistoja ja puutarhoja. Se sopi ihmiselle, jolle luonto, etenkin linnut, oli tärkeä.
Valmistuttuaan opinnoistaan Murtoniemi aloitti opettajan työt Oulun kaupungin palveluksessa. Aluksi tunteja piti keräillä, mistä sattui saamaan.
Pyörällä hän sitten vaihtoi koulua kesken päivän kahdestikin. Vakituinen pesti ja sittemmin virka järjestyi Karjasillan lukioon ja lukioliitoksen jälkeen Kastellin lukioon. Sieltä hän jäi eläkkeelle terveenä miehenä.
Aatemaailma oli muotoutunut jo varhain. Kun perhetilanne jousti, Murtoniemi asettui kunnallisvaaleissa ehdolle Vasemmistoliiton joukoissa. Euro kuudenkymmenen sentin budjetilla hän tuli valituksi kaupunginvaltuustoon ja uusi paikkansa seuraavissa vaaleissa.
Tahtoa olisi ollut käydä vielä seuraavat vaalit. Halu vaikuttaa oli vahva.
Ei-miehen epiteetin Murtoniemi ansaitsi peräänantamattomuudellaan niissä kysymyksissä, joissa hänelle ei ollut niin sanotusti neuvotteluvaraa. Politiikan piiristä hänellä oli perusarjessa mukana kulkevat ystävät, hekin jo vuosikymmenten mittaisia kanssakulkijoita.
Luonnonsuojelu etenkin kaupunkiympäristössä, lintujen tarkkailu ja kuvaaminen sekä autoton liikkuminen olivat tärkeitä. Vaikuttamismahdollisuuden antoi myös puheenjohtajuus Oulun seudun ympäristötoimi -liikelaitoksen johtokunnassa.
Murtoniemi oli rockenroll-sukupolvea. Musiikki, rumpujen soitto, kulki myös läpi elämän. Bänditreenit lähes samana pysyneen porukan kesken kymmeniä vuosia oli hänelle sopiva tapa elää ystävyyttä.
Eläkkeellä elämään tuli uusi elementti, kun Murtoniemi perusti puolisonsa kanssa antikvariaatin, Aseman divarin. Siellä pystyi jatkamaan niiden asioiden parissa, jotka muutenkin olivat tärkeitä.
Bonuksena tuli mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen, ajatustenvaihtoon, uusien hankkeiden suunnitteluun ja sisällyksekkääseen arkeen.
Turvaa ja pysyvyyttä epävakaassa, monin osin epäoikeudenmukaisessa maailmassa merkitsivät pitkä avioliitto, sama osoite pitkään ja sama työnantaja pitkään.
Niin luja ei ollut Murtoniemen luonne, että olisi pystynyt irrottautumaan tupakoinnista. Nikotiini otti niskalenkin. Keuhkosyöpä vei miehen.
