Ehjänä syntynyt
Tällä viikolla olemme viettäneet sekä Oulu Prideä, että Sápmi Pride tapahtumia. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Pride-tapahtumien tarkoituksena on edistää ihmisoikeuksia ja sateenkaarivähemmistöjen asemaa yhteiskunnassa. Suomessa ollaan vuosien saatossa tultu pitkälle ihmisoikeustyössä, mutta missän nimessä maailma, eikä Suomi ole vielä valmis. Meillä on edelleen korjaamatta julma translaki. Puhumattakaan, että meillä on lainsäädännön lisäksi edelleen paljon korjattavaa asenteissa ja vähemmistöjen kokemassa turvallisuudessa.
Tiesitkö, Suomessa toteutetaan edelleen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia käännytyshoitoja – niin kutsuttuja eheytyshoitoja -, joilla heidät pyritään “korjaamaan” heteroiksi ja cissukupuolisiksi. Huolimatta siitä, ettei homoseksuaalisuutta ja transsukupuolisuutta enää luokitella häiriöiksi, niitä saatetaan yhä kohdella sellaisina. Käännytyshoidot ovat epäeettisiä ja epäinhimillisiä, ja ne voivat aiheuttaa pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia. “Hoitoja” toteutetaan mm. uskonnollisissa yhteisöissä, maallikoiden ja jopa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten toimesta.
Tällä hetkellä käännytyshoitoja ei Suomessa rajoiteta lailla.Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakeihin perustuva syrjimättömyyden periaate tai eri ammattikuntien eettiset ohjeet eivät itsessään takaa potilaiden identiteettien kunnioitusta sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ammattilaisen tarvitsee vain kertoa potilaalle, ettei hoito ole yleisen hoitokäytännön mukaista. Kaikki pohdinnat omasta seksuaali- ja sukupuoli-identiteetistä on kuitenkin pystyttävä käymään turvallisessa ja kunnioittavassa vuorovaikutuksessa: nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemus on parantavan vuorovaikutuksen kulmakivi. Asiakkaan kokema ristiriita ei tarkoita, että osaa hänen identiteetistään saisi lähteä tukahduttamaan: sekä uskonnollista että seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiä tulee kunnioittaa, ei ohjata muuttamaan toista toisen vuoksi.
Muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO, YK, Euroopan parlamentti sekä Maailman psykiatriyhdistys ovat todenneet hoitojen olevan epäeettisiä ja vaarallisia. Suomella ei ole siis mitään perusteluja olla kieltämättä niitä. Euroopassa Malta ja osittain Espanja ovat jo kieltäneet käännytyshoidot ja Saksassa laki on valmisteilla. Kännytyshoitoja ollaan kieltämässä myös Uudessa-Seelannissa.
Sosiaali- ja terveysministeriö on selvittänyt uskomushoitojen rajoittamista ja hallitusohjelmaan on jälleen kirjattu uskomushoitojen rajoittamisen selvittäminen. Asia ei kuitenkaan ole edennyt hallituksen sisällä, joten syystäkin odotteluun kyllästyneet kansalaiset ryhtyivät tuumasta toimeen. Ehjänä syntynyt kansalaisaloitteen tarkoituksena on edistää käännytyshoitojen rajoittamista Suomessa.
Julmat, ihmisiä rikkovat käännytyshoidot on saatava kuriin.
Kirjoita kansalaisaloite täällä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8747
Minna Minkkinen
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja