Kaupunkipolitiikka on välttämätöntä maakunnille

Oulun seudulla on yli 240 000 asukasta, 66 % koko maakunnan väestöstä. Seutu on näyttö Pohjois-Suomen kehityksestä. Meillä on teollinen perinne, sen puu, piki, sellu-, paperi- ja sivutuotteet, vesivoima, bioteollisuuskin 50–60 vuotta ennen esillä ollutta Äänekoskea.
Elinkeinopohja takasi meille ensimmäisen ”maakuntayliopiston” ja oli heti monitiedekuntainen.
Valtakunnan politiikassa vallalla oleva puhe pelkistyy maakuntiin ja kuntiin. Kaupungit on lähes unohdettu vaikka 21:ssä yli 50 000 asukkaan kaupungissa asuu yli puolet suomalaisista. Toisaalta maakuntapuhe ei ihmetytä. Se ihmetyttää, että kaupungit ovat pitkään olleet hiljaa kaupunkipolitiikasta. Sitä ei nykyhallituksen ohjelmassa noteerata, toisin oli aikaisemmilla hallituksilla.

Kaupungit – enemmistö suomalaisista – ovat ainakin puheissa jääneet ”varjoon”. Kuitenkin kaupunkiseutujen menestys on Suomen kilpailukyvyn kannalta oleellista, kuten C21-kaupunginjohtakokous äsken totesi. Kaupunkien kehityksestä riippuu myös aluekehitys ja koko maan elinvoima, kuten Oulun ICT-osaaminen todistaa. Oulu on näyttö vaihtoehdosta Suomen kehitykselle yksipuolisesti Helsinki-Tampere-Turku kolmioon.
Järkevä seudun maankäyttö, kaupunkisuunnittelu, koulutus, kasvu- ja elinkeinopolitiikka, yritys- ja työvoimapalvelut elinvoima-asioina olkoot kaupunkien vastuulla. Näin on saatu tuloksia aikaisemminkin.

Itselläni on kokemusta Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmästä ja Perämerenkaaren EU:n liikennejärjestelmiin vaikuttamisesta. Vuosikymmeniä on tehty edunvalvontaa pääväylistä, satamasta ja lentokentästä koko pohjoisen hyväksi. Kuusamonkin hirret Egyptiin laivataan Oulussa.
Odotetaanko maakuntamallilta liikaa? Tiedän kuinka Oulu tai Kemi maksavat miljoonia verotuloista tasausta, joka jaetaan naapurikunnille ja maakuntaan.
Sote:ssakin kaupungit ja kunnat vastaavat hyvinvoinnista. Jo nyt voi varmistaa toimivat matalan kynnyksen terveyskeskukset, erikoislääkäreitä isompiin yksiköihin. Kuntien luomia Oys:n kaksinkertaisia eli jonoja aiheuttavia erillisiä terveyskeskus- ja sairaalan päivystyskäytäviä ei tarvita.
Kansalainen tarvitsee toimivia puhelin- ja nettivarauksia ja moni omahoitajan ja -lääkärin.