Nuoret alennusmyynnissä
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten puheenjohtaja Iinamaija Salan mielestä Sipilän hallitus on tylyttänyt työ- tai opiskelupaikkaa hakevia nuoria ennennäkemättömällä tavalla.
Hänen mielestään hallitus on nostanut kädet pystyyn nuorisotyöttömyyden osalta ja leikannut edellisen hallituksen päättämän ja kärkihankkeeksi nostaman nuorisotakuun määrärahat lähes kokonaan.
Nuorisotakuulla oli tarkoitus taata jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja vastavalmistuneelle alle 29-vuotiaalle työ-, työpaja-, harjoittelu- tai kuntoutuspaikka kolmessa kuukaudessa työttömäksi joutumisesta. Määrärahaa tähän tarkoitukseen varattiin 60 miljoonaa euroa vuodessa ja nyt siis Sipilän hallitus leikkasi sen 10 miljoonaan euroon.
– Kun tähän vielä lisätään hallituksen tekemät leikkaukset koulutukseen ja opintotukiin, niin käytännössä tällä ratkaisulla nuorista tehdään työnantajille halpatyövoimaa, Iinamaija Sala toteaa. – Nuorisotakuun alasajon myötä nuorisotyöttömyydestä aiheutuvia laskuja maksetaan pitkälle eteenpäin.
– Esimerkiksi Oulussa nuorisotyöttömyys on valtakunnan korkeinta luokkaa. Nuorisotakuusta luopuminen ja opiskelupaikkojen vähentäminen ei todellakaan vähennä tätä ongelmaa, päinvastoin. Ei hyvä. Nykyinen porvarihallitus on jo lyhyessä ajassa osoittanut, ettei se ole ainakaan nuorten hallitus.
Iinamaijan mukaan nähtäväksi jääkin, kuinka pitkälle hallitus on valmis menemään kansalaisten kurjistamisessa elinkeinoelämän tarpeiden tyydyttämiseksi.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.