Oulu arvioimaan kunnallisten päätösten mielenterveysvaikutukset

Monilla kunnallisilla päätöksillä on mielenterveysvaikutuksia. Mielenterveys syntyy suurelta osin siitä, millaista elämää ihminen voi lähiympäristössään eli omassa kotikunnassaan elää.

Kuntalaisten mielenterveyteen vaikuttavat muutkin kuin hyvinvointipalveluiden piirissä olevat asiat. Esimerkiksi turvallinen lapsuus, ja tähän liittyen esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulujen toiminta, on esimerkki tästä.

Mielenterveysvaikutuksia on myös nuorisotyöllä, kaavoituksella, virkistysmahdollisuuksilla, kuntalaisten toimeentulolla, työmahdollisuuksilla, osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksilla sekä luonnonympäristöillä, melutasolla ja harrastusmahdollisuuksilla.

Jos Oulussa olisi selkeämpää, jo ennakoivaakin tietoa päätösten mielenterveysvaikutuksista ja tätä myöten kustannuksista, voitaisiin todennäköisesti vähentää inhimillisiä, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia.

On syytä huomata, että esimerkiksi valtionvarainministeri Annika Saarikko on todennut heinäkuussa 2021 Iltalehdessä käynnistävänsä mielenterveysongelmin kansantaloudellisten kustannusten selvityksen. OECD:n vuodelta 2018 olevan arvion perusteella summat yhteiskunnalle ovat suuria, jopa 11 miljardia vuosittain.

Voisiko Oulu toimia mielenterveysvaikutusten arvioinnin suunnannäyttäjänä myös kuntatalouden näkökulmasta?

Esitämme, että Oulun kaupunki arvioi tulevaisuudessa laatimisen yhteydessä esitysten mielenterveysvaikutuksia (MIVA) ja kirjaa arvion liitteeksi hyväksyttäviin asiakirjoihin. Arvio tulee tehdä päätösten vaikuttaessa selkeästi kuntalaisten arkeen.

Arviointiprosessin osaksi otetaan kokemusasiantuntijoiden ja alan asiantuntijoiden kuuleminen.

Mielenterveysvaikutuksien arvioinnissa on kiinnitettävä erityishuomiota elämän taitekohtiin (perheen muodostaminen, vanhemmaksi tulo, päivähoidon aloitus, koulun aloitus ja päättäminen, asevelvollisuus, työelämään siirtyminen, työttömyys ja menetykset) ja riskiryhmiin (oppimisvaikeudet, lastensuojelun tarve, päihdeongelmat, naisiin kohdistuva väkivalta) sekä ihmisiin, jotka kärsivät moninaisista ongelmista.

Valtuustoaloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on Vasemmistoliiton Olli Kohonen ja se on jätetty valtuuston kokouksessa 6.9.2021