Oululla ei kunnon linjaa sote-uudistukseen

Suomessa on erinomainen matalan kynnyksen perusterveydenhoito, mutta vain työterveyshuollossa. Siksi monia sen piirissä olevia ihmetyttää runsas sote-puhe. Silmät avautuvat kun joudutaan hoitoon pääsyn rajapinnoille, silloin kun pitäisi saada erikoissairaanhoidon palveluja tai kun joutuu turvautumaan keskussairaalan päivystykseen.

Valtakunnallista – SOS-poliitiikan pakkoraossa tapahtuvaa – sote-hehkutusta riittää. Se hämmästyttää koska painotuksissa ei korosteta järjestämisvastuuta, ne eivät ole konkreettisia tai ovat vain yleisiä. ”Hoitoon pääsy” kuulostaa toki yhteiskuntavastuulliselta sen sijaan ”valinnanvapaus” erittelemättömänä on maalaileva klisee ja julkisten palvelujen mekaaninen ”yhtiöittäminen” on välttämätöntä arvioida kriittisesti.

Onko Oulun kaupungilla omistajapolitiikkaa onko se varautunut uudistuksiin? Miten se näkyy? Miten omia palveluja on viime aikoina muutettu? Miksi kaupunki vaikuttaa linjattomalta uuden sote-mallin suunnittelussa? Pohjoisen tärkeimpänä toimijana Oulu olisi voinut pitkään toimia jopa valtakunnallisena tiennäyttäjänä monille maakunnille ja keskuskaupungeille.

Näyttää siltä, että kaupunki toimii sote-asiassa yhtä ponnettomasti kuin kuntaliitoksen yhteydessä. Silloin Oulun vastuulle tuli puolet Oys:n rahoituksesta, mutta äänivalta jäi n. 30 %:iin. Kaupunki tosiasiallisesti jättäytyi nykyisen ’maakuntamallin’, Oys:n kuntayhtymän linjausten varaan. Onko oululaisten kohtalona jatkossakin alistua tulevan uuden, hehkutettavan maakuntamallin toimintalinjausten ja säästöjen kohteeksi?

Sotessa sanotaan tavoiteltavan matalan kynnyksen palveluja. Oulussa on kuitenkin lähdetty keskittämisen ja mammuttiyksiköiden linjalle, joka on pakostakin este joustavalle toimintamallille. Kaupunki on jo linjannut perusterveydenhuollon tulevaisuutta, kun se on edennyt tilat edellä ylisuuriin yksiköihin.

Viimeisin tilojen käyttöä painottava ratkaisu on kanta-Oulussa ollut suunnitelma Tuiran mammutista Kaijonharjun ja Rajakylän terveysasemat lakkauttamalla. Ne olisivat joustavampina, päivystystä ja ajanvarausta kehittämällä sopivia matalan kynnyksen palvelujen tuottajia. Tämä mahdollisuus vaarantuu pahoin. Halutaanko kaupungin päätöksillä – sitä sanomatta – tehdä tilaa yksityisten, ’joustavien’ palvelujen ”valitsemiselle”? Onneksi valtuusto ei lähtenyt tylylle lakkautuslinjalle, vaan haluaa hyvinvointipisteiden säilyvän Kaijonharjussa ja Rajakylässä.

Yksi toimiva keskitetty järjestelmä on toki syntynyt Oys:n ja kaupungin yhteistyöllä, nimittäin näytteenotot Nordlabilla Kontinkankaalla ja Tuirassa. Niissä vastaanotot hoituvat suorastaan minuutin tarkkuudella. Kaikista kanta-Oulun terveyskeskuksista voisi kuitenkin kerran päivässä noutaa näytteitä laboratorioon Kiimingin ja Haukiputaan keräyskierroksen yhteydessä. Kaikille ei ole kohtuullista mennä erikseen näytteenottoon.

Oulu olisi vuosia voinut ottaa mallia Vantaalta, jossa on omalääkärijärjestelmä paljon hoitoa tarvitseville. Omalääkärijärjestelmästä on puhuttu paljon Oulun monissa asukastilaisuuksissa. Johdon toimesta on kuitenkin sanottu, että se on paluuta vanhaan. Huonot palvelut aikoinaan Espoossa kokeneena voin sanoa, että Oulun valtakunnallisesti arvostetusta 80- ja 90-lukujen järjestelmästä kannattaisi ottaa käyttöön parhaat puolet.

Parhaisiin puoliin kuului joustava ajanvaraus. Se toimi siten, että vastaanottoapulaiset tiesivät reaaliaikaisesti lääkärien ja hoitajien vapautumiset tai vähemmän kiireiset tilanteet. Tähän ei välttämättä vielä pysty liian mekaaninen sähköinen varaus, jos se yleensä on käytössä. Nyt olisi viimeinkin aika sen toteuttamiselle ja jatkuvalle kehittämiselle.

Valtakunnan hallinto ja poliittinen johto – ilman riittävää poliittista yhteistyötä – ovat tuottaneet 600 sivua lakiesitysaineistoa ja paljon eritasoisia ’selvityksiä’ ja tutkimuksia. Sote-ratkaisuilla on monimutkaisia taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia seurauksia palvelujen järjestämiselle ja tuottamiselle.

Yleisesti on nähty, että palvelujen painotus on selvästi siirtynyt akuuttihoidosta pitkäaikais- ja monisairauksien hoitoon. Siksi Sote-uudistuksen kivijalan on järkevää olla julkinen terveydenhoito. Vain niin turvataan monipuolinen ja riittävä erikoisosaamisen yhteistyö sekä siinä tarvittavat laitteet. Epämääräinen erilaisten yhtiöiden valinnan vapaus ei tätä turvaa ja on eettisestikin arveluttavaa.

Paljon hehkutettu digitalisointikin – Oulu Health projektissa ja muutoin – onnistuu varmemmin kun uusia menetelmiä kytketään ihmisläheisesti, nykyistä paremmin toimiviin palvelumalleihin. Muutoin tehdään kalliita virheitä, kuten tehtiin 20 vuotta yhteen sopimattomien potilastietojärjestelmien takia. Näihinkin ongelmiin on käytössä valtavasti kansalaisten terveen kokemusjärjen mukaisia ratkaisuajatuksia.

Oulu ja muut kaupungit olisivat voineet kunnolla vaihtaa kokemuksia hyvistä toimintatavoistaan ja olla samalla tiennäyttäjiä sille, että palvelut osataan järjestää ilman vuosien kehittämistyön vaativia maakuntamalleja.

 

https://blogit.kaleva.fi/kalervo-ukkola/  18.1.