Oulun pitää olla hyvä kaupunki kaikille, ei harvoille. Siksi esitämme, että Oululle on laadittava köyhyysohjelma!
Teimme yhdessä muiden Oulun vasemmistovaltuutettujen kanssa valtuustoaloitteen, jossa ehdotamme, että Oulun kaupungin tulee laatia köyhyysohjelma. Ohjelman tavoitteena tulee olla köyhyyden vähentäminen, sekä köyhyyttä kokevien elämän ja arjen helpottaminen
Ohjelmassa tulee kuvata syitä köyhyyden takana sekä köyhyyttä kokevien arkipäivän haasteita. Analyysin lisäksi tulee määritellä tavoitteita sekä konkreettiset toimenpide-ehdotukset köyhyyden vähentämiseksi ja köyhyyttä kokevien arjen parantamiseksi.
Tampereen kaupunki on laatinut jo kaksi köyhyysohjelmaa. Köyhyysohjelma antaa neuvoja siihen, miten kaupungissa voidaan helpottaa köyhien asemaa ja arkea sekä vähentää köyhyyttä. Tampereen köyhyysohjelmissa on määritelty tavoitteita ja konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, joita on sittemmin toteutettu. Eli ohjelmalla on ollut todellista vaikuttavuutta.
Myös Oulun köyhyysohjelma tulee laatia laajassa vuorovaikutteisessa prosessissa yhdessä kuntalaisten, järjestöjen, asiantuntijoiden, viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kanssa. Konkreettisina toimenpiteinä voisi olla esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden saavutettavuuden varmistaminen, rahahuoli-oppaan laatiminen sekä velkaneuvonnan ja sosiaalisen luototuksen tehostaminen, ruokajakelun varmistaminen, kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen turvaaminen kaikille, köyhien lapsiperheiden tuen parantaminen, työllisyydenhoitoon panostaminen sekä kulttuuri- ja liikuntapalveluiden saavutettavuuden parantaminen.
Toivottavasti Oulu ottaa mallia Tampereesta ja laatii köyhyysohjelman!
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.