Oulun tulee jatkossakin taata maksuton toinen aste kaikille nuorille
Orpon hallitus teki lyhytnäköisen valinnan päättäessään, että toisen asteen koulutuksen maksuttomuus päättyy jatkossa sen vuoden loppuun kun nuori täyttää 18 vuotta. Tämä tarkoittaa, että lukio- ja ammattikoulutustaan viimeistelevät nuoret laitetaan maksamaan oppimateriaaleistaan kesken viimeisen opintovuoden.
Päätös on uskomattoman typerä. Siitä saatavat säästöt ovat minimaaliset. Kuitenkin käytännön vaikeudet ja haitat voivat olla suuria.
Päätös kuormittaa nuoria ja heidän perheitään taloudellisesti, erityisesti niitä, ketkä ovat muutenkin tiukoilla. Moni nuori joutuu velkaantumaan jo toisen asteen opintojen aikana ja tämä päätös uhkaa kasvattaa nuorten velkataakkaa. Päätös myös lisää opintojen keskeyttämisen riskiä opintojen loppuvaiheessa, sillä kustannukset voivat valitettavasti olla joidenkin opiskelumotivaatiolle viimeinen niitti.
Päätös myös lisää koulujen ja kuntien hallinnollista taakkaa. Jos päätös toimeenpannaan kuntatasolla, niin pitäisikö nuorilta ottaa pois koulun laitteet ja e-aineistojen lisenssit kesken opintojen? Samalla lukiokurssilla voi jatkossa opiskella nuoria, joista osa on maksanut kirjoistaan ja osa ei. Todennäköisesti hallinnollisesta taakasta ja erilaisesta sähläyksestä aiheutuvat kulut lähentelevät päätöksestä saatavia säästöjä.
Oppivelvollisuuden pidennys ja sen myötä maksuton toinen aste tuli voimaan vasta pari vuotta sitten. Hallituksen päätös näyttää nuorten näkökulmasta uskomattomalta veivaamiselta. Oulun kaupungin ei tule toimeenpanna tätä hallituksen päättämää typerää ”säästöä”. Kunnat voivat halutessaan jatkaa maksuttomien oppimateriaalien tarjoamista nuorille 20-vuotiaaksi saakka. Oulun tulee tätä mahdollisuutta käyttää.
Hanna Sarkkinen
kaupunginvaltuutettu Oulu (vas)
Mauno Murtoniemi
kaupunginvaltuutettu Oulu (vas)