Ainola kuuluu oululaisille
Painavan sanan kirjoitti
Oululainen päätöksenteko on täysin hakoteillä suojellun Ainolan rakennuksen suhteen. Vähälukuinen poliitikkojoukko (
Epäilen, että Oulun virkakoneisto ja muutamat ns. johtavat poliitikot ovat aivan ilmeisesti tehneet oman päätöksen: Ainolan lahjakirjasta ei välitetä tuon taivaallista. Toivottavasti olen väärässä.
Åströmin kulttuurisuvun edustaja Kaj Åström ihmetteli julkisuudessa surullisena nurinkurista tilannetta. On syytä epäillä Kaj Åströmin tavoin, että Oulu, vuoden 2026 kulttuuripääkaupunki, ei arvosta alueen omaa kulttuuriperintöä. Kaj perusteli hyvin, miksi museon viemistä pois Ainolasta ei voi ymmärtää eikä hyväksyä.
Lahjoittajat Maria Åström ja hänen tyttärensä Hanna Frankenhaeuser asettivat ehdon rakennuksen käytöstä sivistystarkoituksiin ja niin, että se on yleisölle avoinna. Eli toisin sanoa Ainola kuuluu kaikille oululaisille. Luulisi, että lahjakirjaa kunnioitetaan. Valitettavasti todella monien mielestä kaupungin toiminta on härskin sivistymätöntä. Niin myös allekirjoittaneen mielestä. Olisi hienoa, jos korkeimman tarjouksen tehnyt konserni ymmärtäisi vetäytyä pois koko sotkusta.
Tosiasia on, että kaupungin johtavien päättäjien on kuunneltava niin kaupunkilaisia kuin museon asiantuntevaa henkilökuntaa. En ymmärrä, että johtavaa poliitikkoa viehättää ajatus kaikkien museotilojen sijoittamisesta yhteen paikkaa. Nehän ovat käytännössä ”yhdessä paikassa” muutaman sadan metrin päässä toisistaan.
Jos historiallinen museo riistetään Ainolasta, niin kyseessä on kulttuuripoliittinen skandaali. Vaikuttaa siltä, että poliittinen johtajuus on tällä hetkellä harvinaisen hukassa tulevassa kulttuuripääkaupungissa. Olen joutunut seuraamaan läheltä todella monia johtavia oululaisia poliitikkoja. Luulenpa, että he toimisivat aivan eri tavalla. Ei olla historiattomia, vaan arvostetaan kaikkia niitä, jotka ovat rakentaneet nyky-Oulua.
Ainola kuuluu siis oululaisille, ja historiallinen museo kuuluu tietysti Ainolaan – ei minnekään muualle. Ouluhan ylpeilee olevansa Pohjois-Suomen pääkaupunki. Jos todella on näin, niin sehän merkitsee sitä, että Ainolan historiallinen museo kuuluu myös kaikille Pohjois-Pohjalaisille ja pohjoisen Suomen asukkaille. Uskon olevani oikeassa: hekään eivät ymmärrä Ainola-skandaalia, vaan äimistelevät Oulun poliitikkojen touhuja. Kyllä maakunnan väki ymmärtää kulttuuriperinnön, Ainolan, päälle.
Miksi muuten Oulu ei kunnioita lahjakirjaa? Mitkä ovat laki- ja oikeustieteelliset perusteet?
Veikko Ervasti