Vaalityöntekijä esittäytyy!

Minun tehtävänä on auttaa ehdokkaita esimerkiksi kampanjoiden suunnittelussa (tai olla ylipäänsä olkapäänä siinä vaiheessa kun vaalityö alkaa tuntua ikävältä) sekä katsoa että meillä on oikeat ihmiset oikeissa paikoissa vaalien alla, kuten vaalilautakunnissa tai erilaisissa paneelikeskusteluissa. Teen myös markkinointia Oulun Vasemmistolle yleisesti. Apuja saa kysellä kun tarvitsee, ja jos minä en osaa auttaa niin sitten etsitään ihminen joka osaa.
Olen töissä yleensä ma-to, perjantait olen vapaalla. Voi olla, että lähempänä vaaleja työajat jonkin verran muuttuvat tarpeen mukaan, mutta tällä hetkellä mennään näillä. Keskiviikkoisin olen aina Järkällä klo 10-18 tavattavissa, mutta jos silloin ei pääse asioitaan hoitamaan niin nakatkaa viestiä ja sovitaan yhteinen aika. Yleisimmin olen puhelimen/sähköpostin äärellä joko 8-16 tai 9-17. Muulloin puhelut ohjautuvat suoraa Raunolle.
Sähköposti on ouluvasvaalit@gmail.com, ja puhelinnumero 044 345 7611. Tavoittaa myös whatsappilla.