Yhteiskuntamme on negatiivisessa kierteessä
Viimeiset vuodet ovat olleet vaikeita monille. On ollut pandemia, sotia,
inflaatio, paljon työttömyyttä ja pitkät jonot terveydenhuollossa.
Olisi tärkeää huolehtia siitä, että ihmisten hyvinvointia
saataisiin kohennettua. Kun ihmiset voivat paremmin, heillä on
kapasiteettia kehittää itseään ja elämäänsä: työllistyä tai
työllistää itsensä, opiskella, harrastaa ja sosialisoitua. Lisäksi
heillä on kapasiteettia tehdä hyvää ympärille sekä olla apuna ja
tukena tarvitseville.
Terveyspalveluilla on tärkeä rooli. Olisi ehdottoman tärkeää, että
jokainen avuntarvitsija pääsee avun piiriin, oli sitten kyse
fyysisistä tai psyykkisistä oireista, jotka merkitsevästi huonontavat
elämänlaatua. Jos ihmisen vointi ei ole hyvä, se voi aiheuttaa
negatiivisen ki
erteen, josta on vaikea päästä omin voimin ulos. Huono
psyykkinen vointi voi aiheuttaa sen, ettei kykene pitämään itsestä
fyysisesti huolta ja huono fyysinen vointi taas toisin päin.
Työttömien, varsinkin pitkäaikaistyöttömien, tukitoimia olisi hyvä
tarkastella ja tarvittaessa kehittää. Tulokseton työnhaku voi alentaa
itsetuntoa ja se saattaa aiheuttaa sen, että hakemus hakemukselta on
vaikeampi tuoda esille omia vahvuuksia. Meidän täytyy varmistaa, että
työnhakijoilla on tarvittavat työkalut ja tukea työnhakuun.
Aikuisten lisäksi olen huolissani lapsista ja nuorista, joiden
keskuudessa on paljon ahdistusta ja pahoinvointia. On tärkeää, että
syrjäytymisvaara havaitaan ajoissa ja että siitä puhutaan avoimesti.
Lapsilla ja nuorilla tulisi voida harrastaa perheen taloudellisesta
tilanteesta huolimatta. On tärkeää, että nuorilla on ajanviettoon
paikkoja, joissa on mukana turvallisia aikuisia, jotka osaavat ohjata
eteenpäin, jos nuoren vointi herättää huolta.
Uskon, että negatiivinen ja positiivinen kierre ovat ihan todellisia
ilmiöitä. Negatiivinen luo negatiivisuutta ja positiivisuus
positiivisuutta. Tällä hetkellä koen, että yhteiskuntamme on hyvin
negatiivisessa kierteessä, mutta meillä on mahdollisuus tehdä siihen
muutos yhdessä.
Ystävällisin terveisin,
Jenna Gonçalves Da Silva