Mikä on työnhinta
Mikä on mustikan hinta? Onko hintana 20 tunnin työpäivät, epäinhimilliset majoitusolosuhteet ja syömäkelvoton ruoka? Onko hintana riippuvuus työnantajasta ja jopa työnteosta velkaantuminen?
Suomessa on paljastunut laajamittaista luonnonmarja-alaan kytkeytyvää riistoa ja ihmiskauppaa. Jokainen voi syödessään mustikoita aamupuuronsa kanssa miettiä, että suostuisiko itse tekemään työtä niissä olosuhteissa ja niillä ehdoilla, joissa thai-poimijoita on pidetty? Onko reilua, että ylipitkien työpäivien hintana on velkaantuminen? Ovatko halvemmat marjat ihmiskaupan ja riiston arvoisia? Miksi ihmiskauppa sai jatkua niin pitkään?
Itse mietin näitä kysymyksiä kykkiessäni marjametsässä tänä vuonna. Vastaavan riiston tuskin olisi annettu jatkua näin kauaa, jos kyse olisi suomalaisista työntekijöistä. Asioihin puuttumista hidasti poimijoiden näennäisesti epäselvä asema ”yrittäjinä” ja näin ollen monien lakisääteisten työntekijöille kuuluvien oikeuksien puuttuminen.
Ihmiskauppaa ja riistoa esiintyy valitettavasti muillakin sektoreilla. Marja-alan tilanteen on viimeistään herätettävä meidät puuttumaan riistoon. Tarvitaan alipalkkauksen kriminalisointia, isompia sanktioita väärinkäytöksistä ja mahdollisuus joukkokanteen nostamiseen.
Moni saattaa valitettavasti vain kohauttaa olkiaan ja ajatella, että miksipä ulkomaalaisen työvoiman riisto minua kiinnostaisi, mitäpä läksivät. Jos ajattelet näin, niin muista, että työehtojen ja palkkojen polkumyynti tuppaa leviämään. Miksi maksaa asiallisesti, jos halvemmallakin saa?
Huolestuttavaa on, että samaan aikaan kun Suomessa paljastuu työvoiman räikeää riistoa, on Orpon hallitus heikentämässä työntekijöiden ja ammattiyhdistysliikkeen asemaa lukuisin lakimuutoksin. Lakimuutokset voivat vaikuttaa kaukaisilta ja niiden yhteyttä omaan asemaan voi olla vaikea hahmottaa. Kyse ei ole kuitenkaan teoriasta, vaan työehtojen ja yhteisen sopimisen rakenteiden heikentäminen tulee näkymään vielä monien suomalaisten työarjessa ja toimeentulossa.
Juttu kaapattu Hanna Sarkkisen facebook sivulta
toimitus