Iäkkäiden oululaisten tonttiliittymien auraukseen saadaan helpotusta
Oulun valtuusto ansaitsee lämpimät kiitokset, kun se hyväksyi talousarviokokouksessa 9.12.2024 yksimielisesti seuraavan lisäyksen talousarvioon vuodelle 2025:
”Kaupunki järjestää aurauksen omakotikiinteistöjen tonttiliittymille, joiden asukkaat ovat täyttäneet 75 vuotta aikaisintaan talvikaudesta 2025-2026 alkaen.”
Tein tätä koskevan talousarvioaloitteen toukokuussa. Yhdyskuntalautakunta selvitti asiaa. Oulussa on noin 4900 omakoti tai paritaloa, joissa asuu yli 75-vuotiaat asukkaat. Viime talvi oli runsasluminen ja moni vanhempi ihminen tuskaili aurausurakoitsijoiden jättämien raskaiden lumivallien kanssa. Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös vanhusneuvosto. Jyväskylä on toteuttanut aurauspalvelun iäkkäille jo aikaisemmin. Hieno homma, että valtuustolta löytyi tahto päättää asia myönteisesti. Tällä päätöksellä edistetään ikäihmisten selviytymistä kotioloissa ja ennaltaehkäistään tapaturmia. Tuleva alkutalvi on vielä selvittävä ystävä avulla, toivottavasti talvi on viime talvea vähälumisempi.
Mikko Viitanen
kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu, (vas)