Julkista rahaa on käytettävä kustannustehokkaasti
Kokoomuspoliitikko Pasi Backman kritisoi Kalevassa 21.1. julkaistussa kirjoituksessa näkemystäni siitä, ettei lastensuojelun sijaishuollolla tulisi tavoitella voittoa. Backmanin kirjoitus sisälsi niin paljon nurinkurisuuksia, että siihen on syytä vastata.
On olennaista huomata se, että esimerkiksi ruotsalaistutkijat ovat puhuneet Suomen lastensuojelusta yksityistämisen maailmanennätyksenä. Entistä harvempi sijaishuoltopaikka on esimerkiksi järjestön tai pienyrittäjän pyörittämä, sote-jätit ovat käyneet innolla ostoksilla pienten suuntaan.
Kehitys ei ole laskenut sinne valuneita rahoja, vaan sijaishuollon kokonaiskustannukset ovat liki kolminkertaistuneet alle 20 vuodessa. Yksittäisen lapsen vuosisijoituksen hinta voi olla 250 000 euroa ja erityisen haasteellisissa tapauksissa tuokaan ei riitä. Markkinat eivät ole hoitaneet taloutta, eivätkä ehdottomasti tärkeintä eli lasten hyvinvointia kuntoon.
Kuten kirjoituksessa toin esiin, sote-palveluiden kentällä voidaan totta kai tehdä liiketoimintaa. Julkista rahaa on kuitenkin käytettävä kustannustehokkaasti. Siksi merkittävä osa Pohteen talouden tasapainotuksesta on haettu ostopalveluita maltillistamalla. Yksityisellä sektorilla on esimerkiksi lastensuojelun sijaishuollossa käytännössä monopoli Pohteella, jota nyt on lähdetty purkamaan.
Toimia tarvitaan myös Arkadianmäellä. Politiikkojen – kuten minun ja Backmanin – tehtävä on tarvittaessa asettaa pelisääntöjä. Mielestäni yksityistä palvelutuotantoa tarvitaan totta kai lastensuojelussakin, mutta ilman voitontavoittelua esimerkiksi järjestökentän osaamisen hyödyntämisen muodossa.
Backmanille voisin antaa vihjeeksi lopuksi sen, että julkista sote-rahaa kyllä tuhlaillaan. Esimerkiksi kokoomuksen johtaman hallituksen linjattua Kela-korvauksien nostosta tuloksena oli se, että vuonna 2024 maksettiin yksityislääkärikäynneistä 89 miljoonaa euroa korvauksia, kun vuonna 2023 summa oli 31 miljoonaa. Nousu siis 188 prosenttia. Korvauksien saajien (jotka ovat voittopuolisesti keski- ja suurtuloisia) määrä lisääntyi vain 2,6 prosentilla ollen reilut puolitoista miljoonaa.
Pörriäiset ovat myös nostaneet huomattavasti maksujaan. Onko tuhlailu oikeistolaista talousosaamista, jos sillä tuetaan yksityistä sektoria?
Olli Kohonen
sairaanhoitaja, filosofian maisteri, aluevaltuuston 3. vpj. (vas.), Oulu