Koulukiusaaminen on rakenteissa piileskelevä ja kasvattajien mahdollistama ongelma

Julkaistu Kalevassa 4.10.2020.

Kuluneen viikon aikana julkinen kiusaamiskeskustelu on saavuttanut uutiskynnyksiä ylittävät mitat Vantaan kouluväkivaltatapauksen tiimoilta. Vuodesta toiseen kiusaamiskeskustelut pulpahtelevat pintaan samoin fraasein − palstoilla kysellään ja voivotellaan kädenlämpöisesti, että eikös tuolle kiusaamiselle nyt oikein voida mitään.

Kiusaamiskeskusteluissa toistuu jatkuvasti sama diskurssi, jossa kiusaamista käsitellään jollain tapaa yhteiskunnasta irrallisena ilmiönä, johon syypäitä ovat lapset itse. Syitä kiusaamiseen haetaan muun muassa lasten kyvyttömyydestä noudattaa yhteisesti sovittuja sääntöjä. Todellisuudessa kiusaaminen tulee jatkumaan juuri niin kauan, kuin eriarvoistava puhe ja sosiaalinen arvottaminen sallitaan yhteiskunnassamme.

Kapitalistinen yhteiskunta rakentuu markkina-arvon perustalle kaikin puolin, myös sosiaalisesti. Julkisissa talous- ja työllisyyskeskusteluissa painotetaan yksilön hyötyarvoa: mikäli yksilö ei tuota ja ole suoran käden hyödyksi talouskasvulle, häntä kuuluu rangaista. Edeltävälle ajatukselle perustui Sipilän hallituksen aktiivimallikin. Tällä hetkellä ainoastaan terveet, sukupuoleltaan binääriin kuuluvat ja keskiverrosti toimeentulevat valtaväestön edustajat nähdään todellisina yhteiskunnan hyödyttäjinä.

On suorastaan sosiaalinen normi paheksua massasta poikkeavia ja olemassaolollaan rakenteita uhkaavia yksilöitä tai ryhmiä. Vammaiset, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sekä eri etnisyyksien edustajat nähdään usein uhkana länsimaiselle menestykselle. Mikäli yhteiskunnan eriarvoistavien rakenteiden purkamista ei oteta näkyvästi yhteiseksi vastuuksi, vahingolliset rakenteet jatkavat elämistään asenteissa, kasvatuksessa ja puhumisen tavoissa.

Moni kiusaaja ei tunnista olevansa kiusaaja, koska sosiaalisen hyljeksinnän tavat tulevat kasvatukseen kaukaa. Myös moni kasvattaja suhtautuu kiusaamiseen tietämättään suorastaan tekopyhästi. Koulukiusaaminen on valtaosassa perheitä äänekkäästi paheksuttua samaan aikaan, kun on varsin tavallista naureskella vammaisille, nimitellä naapurin rouvaa salaa läskiksi ja tuhahdella, että onneksi meidän lapset eivät ole niin suttuisia ja huonosti menestyviä kuin työkaverin perheessä.

Sosiaalinen arvottaminen on malli, johon lapsemme kasvatetaan, jollemme tietoisesti katkaise kehää. On aikuisten vastuulla tulla tietoiseksi rakenteista, joilla on toteutuessaan aina uhreja ja kärsijöitä. Kiusaaminen ei voi johtua lasten kyvyttömyydestä noudattaa sääntöjä, jos yhteiskunnan rakenteet puoltavat sosiaalista arvottamista. Koulukiusaaminen on opittujen normien noudattamista puhtaimmillaan.

Kiusaaminen todella loppuu vasta sitten, kun siirrytään tyhjistä korulauseista yhteiskunnalliseen muutokseen. Vasta rakenteellinen tasa-arvo tuottaa hyvinvointia, jota on vuosikymmeniä peräänkuulutettu kouluihimme täysin väärin keinoin.

Jessi Jokelainen, äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettaja, vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas