Kuntakenttä muutoksen keskellä

Suomen kuntakenttä on merkittävien muutosten keskellä ja edessä. Muutoksen ajureina ovat väestön ikääntyminen ja kaupungistuminen, palvelutarpeiden muuttuminen ja lisääntyminen, digitalisaatio ja somettuminen, ihmisten elämäntapojen ja odotusten muutokset, ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ehtyminen, globalisaatio ja pakolaisuuden kasvu sekä työmarkkinoiden ja työtapojen muuttuminen. Sekä tietysti ajankohtaiset ja ilmeiset talouden ongelmat, joita hallituksen päättämät suuret leikkaukset pahentavat.

 

Muutoksen ajureita on siis paljon. Muutos ei ole aina helppo, mutta pakollinen. Tästä esimerkkinä on sote-uudistus, jonka tekeminen on välttämätöntä. Alueellisten itsehallintoalueiden varaan rakentuva ja demokraattisesti valitun valtuuston johtama sote-alue on  hyvä ratkaisu. Oikein toteutettu uudistus hillitsee kuluja ja varmistaa palveluiden saatavuuden.

 

Kaavailut siirtää itsehallinnolliselle aluehallinnolle joitain muitakin nykyisin kunnilla, kuntayhtymillä tai valtion aluehallinnolla olevia tehtäviä on perusteltu ja tarpeellinen muutos. Itse asiassa näin mittavaa uudistusta ei edes kannata tehdä puolivillaisesti, vaan uusista itsehallintoalueista kannattaa muodostaa kerralla merkittäviä toimijoita ja purkaa mahdollisimman monia nyt olevia organisaatioita. Aluehallinnon vahvistaminen on merkittävä mahdollisuus hallinnon keventämiseen ja yksinkertaistamiseen.

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa olennaisinta on tasa-arvoisten ja laadukkaiden palveluiden turvaaminen kaikille suomalaisille. Tämä on pidettävä koko ajan mielessä. Suomalaisten terveyserot ovat hälyttävän suuret ja köyhien palvelujen saatavuus on heikkoa. Tähän pitää sote-uudistuksella saada muutosta. Siksi pelkkä rakenteiden korjaaminen ei riitä, vaan myös rahoitusjärjestelmän korjaaminen on olennaista. Pitkällä aikavälillä tavoitteena tulee olla kaikille sama ja laadukas, yhdestä tuutista rahoitettu palvelujärjestelmä. Voiton tavoittelun logiikka sopii huonosti sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotantoon, joten palveluiden tulee jatkossakin olla pääosin julkisesti tuotettuja. Jos sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän arvoista puhutaan, niin tasaveroinen saatavuus ja palvelun laatu on valinnan vapautta tärkeämpää.

 

Kun sote siirretään kunnilta alueille, korjaantuu perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraation puute. Uhkana kuitenkin on, että uusia raja-aitoja syntyy kunnille jäävien sivistys- ja kulttuuripalveluiden ja alueille siirtyvien sosiaali- ja terveyspalveluiden välille. Tämä on kuitenkin estettävissä saumattomalla yhteistyöllä, oikealla asenteella ja terveydenedistämiseen kannustavalla rahoituksella.

 

Kuntakentän on muutosten myötä uudelleenkeksittävä itsensä. Kunnille jäävä tärkeä tehtävä on elinvoima, sivistys- ja kulttuuripalveluiden kenttä sekä ympäristö ja kaavoitus. Näiden sektorien toivoisikin saavan jatkossa enemmän huomiota ja painoarvoa. Esimerkiksi vastuu ja rahat työllisyydenhoidosta voitaisiin siirtää valtiolta kunnille.

 

Kuntakentällä pitäisi saada uutta kehittämisdraivia pelkkien näköalattomien säästötalkoiden tilalle. Tarvittaisiin uudenlaista kehitysotetta, strategista johtamista ja kehittämisen työkaluja. Strategiat eivät saisi jäädä pöytälaatikkoon pölyttymään, vaan niiden tulisi aidosti ohjata toimintaa ja myös rahanjakoa.

 

Kuntien todellinen tulos, eli julkiset palvelut ja ihmisten hyvinvointi, on inhimillistä toimintaa mutta silti kuntien toiminnan kehittämisessä korostuvat seinät ja järjestelmät. Kuntakentälle tarvittaisiinkin inhimillisen investoinnin käsite. Esimerkiksi ennaltaehkäisevään perhetyöhön panostaminen vähentää lastensuojelun kuluja, säästää kunnan rahaa ja lisää kansalaisten hyvinvointia. Kyse on inhimillisestä investoinnista, miksi sitä ei voisi kunnan taloussuunnittelussakin nähdä investointina?

 

Lisäksi kuntien taloudenhoidossa ja johtamisessa pitäisi päästä irti yksivuotissuunnittelusta ja siirtyä katsomaan taloutta ja toimintaa todellisesti useamman vuoden aikajänteellä. Hätäpäiset säästöt ensi vuoden talouden tasapainottamiseksi voivat tehdä hallaa seuraavien vuosien talouskehitykselle.

 

Henkisenä haasteena kuntakentällä, virkamiehille ja poliitikoille, on uudenlainen asennoituminen kansalaisaktiivisuuteen. Sen sijaan että keksitään syitä, miksi jotain aloitetta tai ideaa ei voida toteuttaa tai lupaa myöntää, tulisi ajatellakin, miten esitetty idea voitaisiin parhaiten mahdollistaa. Joskus se vaatii poistumista mukavuusalueelta ja riskinottoa, mutta yleensä se kannattaa.

 

Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.