Mihin maaseutua tarvitaan?

Kokoomuksen valtuutetut ovat viime aikoina kirjoittelleet Oulun kouluverkkopäätöksestä eri lehdissä, esittäen huolensa päätöksen taloudellisista vaikutuksista. Itse puolustin Kiimingin ja Oulunsalon lukioiden säilyttämistä koska en halua osallistua historialliseen vastakkainasetteluun maaseudun ja kaupunkien kesken. Kaupungin suhtautuminen maaseudun torppareihin, maanviljelijöihin ja vaikkapa luomuyrittäjiin on kautta historian sisältänyt kovaa vallankäyttöä ja alistamista. Mutta tarvitaanko maaseutua sitten enää laisinkaan globalisaation aikakaudella ja edistääkö se mitenkään Suomen kilpailukykyä ja talouskasvua, joka tuntuu olevan ainoa peruste säilyttää yhtään mitään? Entä jos lakkauttaisimme kokonaan mokomat maaseutu-reuna- alueet, joista on alettu puhua Oulun valtuustossakin ikään kuin ne olisivat vain resurssirasite siinä missä turvapaikanhakijat, vanhukset, omaishoitajat, päiväkotilapset ja työttömätkin?

Tarvitaanko lopulta äitejäkään kun resursseja syöpön lailla imevän kotitalouden vaatimukset vievät jättiosan Oulunkin budjetista (varsinkin sosiaali- ja terveysalalla)? Äidithän voidaan pian korvata reproduktiivisella teknologialla, keino- tai vuokrakohduilla ja lemmikitkin teknohylkeillä. Maaseudustakin voitaisiin nauttia etäyhteydellä ja kuvitella oleilua aarniometsässä ilman pakkoa itse samoilla hyttysten keskellä!

Mutta mihin siis tarvitsemme näitä tilaa vieviä loputtomia peltoja, järviä, marja- ja sienimetsiä, luomutiloja, maatilayrittäjiä, kansallispuistoja, aarniometsiä, petojen täyttämiä metsiä ja niissä asuvia maalaisserkkuja?

Keskittämällä kaikki mahdollinen Oulun ydinkeskustaan, Kivisydämen käyttöaste saadaan huippuunsa. Saamme vipinää, pöhinää ja elinvoimaa keskustaan, ja näin ravintolat, kahvilat ja liikkeet menestyvät entistä paremmin. Ouluun tulvivat lukiolaiset tuovat vilkasta elämää kanta-Oulun kapakoihin ja nuorisopaikkoihin ja vanhukset täyttävät Aleksinkulman jokaisen nurkan. Kun olemme lopulta saaneet maalaisserkut muuttamaan keskustaan, voimme lakkauttaa loputkin otto-automaatit ja kyläkeskukset, joita vielä saattaa löytyä Oulun reunoilta. Kanta-Oulun asuntojen hinnat nousevat ja maaseudun autioituneisiin taloihin voimme majoittaa vaikka turvapaikanhakijoita. Voisihan kaupunki lunastaa ne pientä korvaustavastaan kun eivät enää mene lainkaan kaupaksi.

Voi olla että kanta-Oulun kiihkokehittäjätkin kuitenkin heräävät päätöstensä turmiollisiin vaikutuksiin. Kun ei peltoja ja luomutiloja olekaan niin helppo siirtää Kivisydämen kupeeseen, kuka enää alkaa maaseutuyrittämisen haavoittuvaksi uhriksi? Kun ei kiinteistöveroillekaan enää saa mitään katetta! Vallan, palvelujen ja väestön keskittäminen ”taajamiin” ja keskuksiin on lyhytnäköinen visio. Olemme kaikki riippuvaisia maaemosta, luonnosta, eläimistä ja maaseudun yrittäjistä ja asukkaista. He eivät ole rasite sen enempää kuin keskustan yritystukia hamuavat robotinkeksijät. Erikoista on se, että jopa osa valtuuston cityvihreistä ”tiiviin yhdyskuntarakenteen” puolustajista oli valmis antamaan kuoloniskun maalaisserkuille.

Onko niin, että Suomessa tarjotaan peruspalveluja ja turvallista elämää vain niille, joiden kilpailukyky on jo ennestään kovin—keskusten miesvaltaisten alojen digitalisaatio-, automatisaatio-, robotiikka ja finanssipalvelujen kehittäjät? Vai korvaako Virtuaali-City tulevaisuudessa koko maaseudun videoyhteyksillä, jotka eivät vaadi varsinaista paikallaoloa. Lopulta maa-ilmassa ei tarvitakaan enää kuin näitä robotinkehittäjiä, sillä lähes kaiken muun voimme pian korvata koneilla. Olen tässä sarkastinen, en voisi kuvitella puolustavani kehitystä jossa kaikki luonnollinen biologiasta eläinystäviini korvattaisiin mekaanisen, elottoman elinvoima-kehityksen kaupallisilla tuotteilla.

Kaarina Kailo, dosentti, Oulun kaupunginvaltuutettu