Oulu liputtaa lapsen oikeuksien päivänä.

Kesäkuussa 2013 Oulun vasemmistoliiton valtuutetut tekivät aloitteen lasten oikeuksien päivän ottamiseksi kunnalliseksi liputuspäiväksi. Silloin elettiin vielä aikaa jolloin kaupungin liput vedettiin salkoon vain ja ainoastaan virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä.

Oulussa on kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäviä tapahtumia lapsille ja nuorille, kuten kansainväliset lasten ja nuorten elokuvafestivaalit sekä lasten ja nuorten teatterifestivaalit. Osallisuutta nuoret pääsevät harjoittamaan alueellisissa osallisuusryhmissä ja lasten ja nuorten kaupunkikokouksissa.

Vihdoinkin Oulun kaupunki on ottanut Lastensuojelun Keskusliiton haasteen vastaan, ja liputtaa 20.11.2016 lapsen oikeuksien puolesta.

Oulun kaupunki haluaa samalla haastaa kaikki oululaiset yhteisöt, yritykset ja oululaiset ihmiset nostamaan Suomen lipun salkoon lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2016

Oulun kaupunki on ottanut vuoden 2016 alusta käyttöön UNICEFin lapsiystävällinen kunta –toimintamallin, malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Ensimmäiseen toimintavuoteen on kuulunut paitsi konkreettisten tapahtumien suunnittelu, myös päättäjien ja johtoryhmien tietouden lisääminen lapsen oikeuksista ja lapsiystävällinen kunta-toimintamallista.

Lokakuussa 2017 UNICEF arvioi, saako Oulu jatkossa virallisesti nimittää itseään lapsiystävälliseksi kunnaksi. Tavoitteena on, että Oulu saisi tunnustuksen lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2017.

VasemmistoPlus