Vappuna marssitaan Oulussa

Vappukulkue kokoontuu vappuna klo 11.00 Otto Karhin Puistoon, missä puheen pitää kansanedustaja Katja Hänninen. Kulkue lähtee klo 11.30 ja  päättyy työväen vappujuhlaan  Rotuaarille. Vappuna puolustetaan heikoimmassa asemassa olevien etuja ja tasa-arvoisen elämän takaavia hyviä kunnallisia sosiaali- ja terveyspalveluja ja koulutusta.

Sipilän hallitus on työnäytteensä antanut. Työantajille ja pääomanomistajille annetaan uusia etuja. Työntekijöiden työaikaa pidennetään ja lomarahoja leikataan. Yhtiöittämällä ja yksityistämällä julkisia palveluja uhataan kuntien työntekijöiden etuja ja irtisanomissuojaa. Kunnallinen demokratia korvataan yhtiövallalla.

Verokeinottelulla julkinen talous ajetaan ahtaalle. Ministeritkin käyttävät hyväkseen verosuunnittelua verojen välttelemiseksi. Verotulovajetta paikataan leikkauksilla. Opiskelijat, työttömät, lapsiperheet, vammaiset ja sairaat sekä eläkeläiset ovat joutuneet Sipilän hallituksen leikkauspolitiikan kohteeksi. Koulutusleikkaukset lisäävät eriarvoisuutta ja heikentävät tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Oulussa suunnitelmat lukioiden vähentämisestä ja keskittämisestä keskikaupungille on torjuttava.  Reuna-alueilla asuvien koulunkäynti vaikeutuisi.  Sosiaali- ja terveyspalvelujen keskittäminen tulee lopettaa.

Tunnukset rauhan puolesta rasismia ja vihapuhetta vastaan ovat ajankohtaisia. Syyrian ja lähi-idän sotien seurauksena miljoonat ihmiset ovat joutuneet lähtemään pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi. Turvapaikanhakijat joutuvat kokemaan äärioikeiston lietsomaa vihapuhetta kaikkialla Euroopassa.

Sotaharjoitukset yhdessä Natomaiden kanssa huolestuttavat kansalaisia. Suomen tulee toimia rauhan välittäjänä ja pysyä sotilaallisesti liittotumattomana.