Vappupuhe: Mette Nissinen

Hyvät toverit,

Vuosi sitten Suomen kansa oli uuden, tuntemattoman edessä, kun koronapandemia koetteli maailmaa ikään, sukupuoleen tai luokkaan katsomatta. Kriisin taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat olleet murskaavia, ja hetken näytti siltä, että löysimme rajat ylittävää solidaarisuutta toisiamme kohtaan etenkin työmarkkinakentällä. Viime kevään ripeästi löytynyt yhteisymmärrys työnantajien ja työntekijöiden välillä on kuitenkin nyt enää katkeransuloinen muisto.

Aikana, jolloin Suomi kaipaisi vakautta ja ennustettavuutta kaiken kaaoksen keskelle, ovat työnantajaliitot päättäneet lähteä yhteisistä sopimuspöydistä omille teilleen. Ensiksi Metsäteollisuus ry ilmoitti lopettavansa työehtosopimustoiminnan ja ei montaa kuukautta mennyt, kun Teknologiateollisuus seurasi Metsäteollisuuden vanavedessä ja ilmoitti lyövänsä hanskat tiskiin valtakunnallisten sopimusten osalta. Sopimustoiminta jatkuu jos jatkuu uudessa työnantajajärjestössä, ja edessä on pitkä kesä odotellessa, että miten käy alan yleissitovuuden.

Nyt jos koskaan onkin tärkeää ymmärtää järjestäytymisen merkitys. […] Tuleva turbulenssi on laadultaan sellaista, ettei kenenkään pitäisi kohdata sitä yksin.

Valitettavasti tämä kaikki lienee vasta alkusoittoa sille mitä on tulossa: kun työmarkkinakentän merkittävät päänavaajat ovat viitoittamassa tietä, ties kuinka moni työnantajaliitto seuraa perässä. Pahin mahdollinen uhkakuva on se, että meillä on muutamassa vuodessa levottomat työmarkkinat, joita tahdittavat riitaisat sopimuskierrokset toinen toisensa perään, kun neuvottelut pirstaloituvat ja heikoimmat ovat pudota kelkasta. Sopii kysyä, ketä tämä todellisuudessa hyödyttää? Ei ainakaan työntekijöitä, tuskin pieniä yrityksiäkään. Työnantajajätit eivät olisi huonompaa aikaa voineet tempaukselleen keksiä. Koronakurimuksen varjo ulottuu ties kuinka pitkälle erityisesti palvelualoilla, joten vähintä, mitä me Suomessa olisimme voineet tähän väliin pyytää, on turvaa ja vakaata nousua takaisin jaloillemme. Toivokaamme, että tämä ei jää pelkäksi haaveeksi.

Samaan aikaan, kun työnantajaleirissä mässäillään kilvan ajatuksella kollektiivisista työehtosopimuksista luopumisesta, on paikallisen sopimisen lakisääteinen edistäminen ollut myös tapetilla. Siinä missä työntekijäpuoli kaipaisi luottamushenkilöiden aseman vahvistamista, ollaan vastarannalla ajamassa kuin käärmettä pyssyyn sopimisen oikeutta liittoon kuulumattomille luottamusvaltuutetuille. Käsissämme on tikittävä aikapommi, joka räjähtäessään tekee paljon tuhoa. Mikäli työpaikoilla ei ole jatkossa enää turvana luottamushenkilöä yleissitovasta työehtosopimuksesta puhumattakaan, miten käy niiden, joiden neuvotteluasemat ovat heikot? Erityisosaajat ja kokeneet ammattilaiset pärjännevät muuttuvan maailman myllerryksessä edelleen, mutta miten käy esimerkiksi juuri ammattikoulusta valmistuvien nuorten, joilla pelimerkit tasapuoliseen neuvotteluun ovat vielä vähäiset? Suomessa on suuri joukko työntekijöitä, joita yhteisten pelisääntöjen puute koskettaa kouriintuntuvasti. 

Nyt jos koskaan onkin tärkeää ymmärtää järjestäytymisen merkitys. Sillä kävi miten kävi, ammattiliitot ovat edelleen jäsentensä turvana työpaikoilla. Tuleva turbulenssi on laadultaan sellaista, ettei kenenkään pitäisi kohdata sitä yksin. Elämä ei kohtele meitä tasapuolisesti, mutta ay-liikkeellä on ollut jo pitkään hyvä työkalupakki vaikuttaa siihen, että työelämässä olisimme mahdollisimman yhdenvertaisia. Vasara, jolla taomme minimityöehdot säällisiksi, on näistä työkaluista arvokkain. Sitä ei pidä vaihtaa sahaan, jolla sahaamme omaa oksaamme. Ammatillinen järjestäytyminen ja siitä ääneen puhuminen on siis merkittävimpiä tekoja, joita voimme tällä hetkellä tehdä. Röyhistäkäämme siis ylpeästi rintaamme näin työväen juhlapäivänä ja kertokaamme maailmalle, miksi me olemme täällä.

Hyvää vappua kaikille!

Mette Nissinen
kuntavaaliehdokas (vas)