Biokaasu on hyvä vaihtoehto ilmaston kannalta
Oulu oli edelläkävijä biokaasun hyödyntämisessä. Jo vuodesta 1997 lähtien Ruskon kaatopaikan metaania on kerätty ja käytetty energiana. Se vähensi ilmastopäästöjä merkittävästi.
Kaasun tuotantoa kotitalouksien ja yritysten biojätteistä sekä jätevesilietteistä on lisätty yhteistyössä Gasumin kanssa. Biokaasua on myyty teollisuudelle, suurina käyttäjinä nykyisin Oulun Keskuspesula Cliini ja Lindstömin pesula. Kiertokaari käyttää itse kaasua sähkön ja lämmön tuotantoon. Biokaasua on jalostettu myös liikenteen käyttöön vuodesta 2017 alkaen. Kertokaarelle onkin kertynyt huipputason asiantuntemusta kaasuteknologiasta.
EU:n säännökset ovat suosineet liikenteen sähköistämistä. EU:n raja-arvo ajoneuvojen hiilidioksidipäästöille ei ota huomioon polttoaineen koko elinkaaren aikaista päästöä. Se syrjii perusteettomasti biokaasua. Päätökset ovat johtaneet autonvalmistajien päätöksiin lopettaa uusien kaasukäyttöisten henkilöautojen kehittäminen. Kaasukäyttöisten henkilöautojen määrä on Suomessa pysähtynyt 17 000 autoon.
Biokaasun hyödyntäminen raskaan liikenteen ajoneuvoissa lisääntyy. Biokaasukäyttöisiä kuorma-autoja on nyt 800. Kasvu on nopeaa määrän kaksinkertaistuessa kolmessa vuodessa.
Kiertokaari sai merkittävän TEM:n avustuksen biokaasun nesteytyslaitoksen ja tankkausaseman rakentamiseen. Se helpottaa raskaiden ajoneuvojen tankkausta ja lisää kaasukäyttöisten kuorma-autojen määrää. Nesteytettynä biokaasulla on useampia vaihtoehtoja käytettävissä.
Biokaasun tuottaminen ei ole pysähtynyt. Maaseudulla on rakenteilla useita hankkeita. Maatiloilla biokaasun tuottamisessa on monia hyötyvaikutuksia energian lisäksi. Sivutuotteena saadaan lannoitetta ja kiertotalous edistyy.
Biokaasun tuotantoa ja käyttöä tulee edistää. Oulussa sekä kansalaisten että yritysten kannattaa hyödyntää omaa biokaasua, se on kaikki kotiinpäin. Eikä ne EU:n perusteettomat päätökset ole ikuisia, niitä pitää pyrkiä muuttamaan.
Mikko Viitanen