Tilasuunnittelu ei saa tulla oululaisen koulutuksen tasa-arvoisuuden tielle

Oulu on koulutuskaupunkina vertaansa vailla. Yliopistomme on varsin kilpailukykyinen, sillä kansainvälisessä QS Rankigissa Oulun yliopisto on tuhannen yliopiston listalla sijalla 374. Tulos on kaksi sijaa viime vuotta parempi. Suomalaisyliopistojen keskinäisessä vertailussa Oulun yliopisto on sijalla viisi. Kolmentoista yliopiston listalla viides sijoitus on erinomainen saavutus.

Oulun yliopistossa opiskelun ja opettamisen lisäksi olen tutustunut ammatissani oululaiseen perusopetukseen. Useissa kouluissa opettaessani olen tullut tutuiksi niin kollegojen, oppilaiden kuin tilaratkaisujenkin kanssa. Opettajakunta on kaupungissamme ammattitaitoista ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvaa väkeä, ja opettamani nuoret ovat olleet päivieni valo kyvyssään haastaa ja kyseenalaistaa. Oulun kaupunki kasvattaa tulevia yhteiskunnan rakentajia ihailtavalla menestyksellä.

Sen sijaan tilaratkaisuissa on parantamisen varaa. Useissa kouluissa tilat on muutettu sisäilmaremontin yhteydessä niin sanotuiksi avoimiksi oppimistiloiksi. Perinteisiä luokkahuoneita ei ole, vaan suuri yhteistila on jaettavissa luokkatiloiksi esimerkiksi verhoin tai sermein. Ajatuksena se on varsin kaunis: avoimen oppimistilan tarkoitus on monipuolistaa opetusta sekä mahdollistaa yhteisopettajuus ja moniaineisuus. Kun tila on muunneltavissa, opetukseenkin saadaan sellaista metodista variaatiota, jollaiseen opetussuunnitelma kannustaa.

Mielestäni kuitenkin edeltävän kaltaisesta avokonttoriratkaisusta on jo aika ajanut ohi. Esimerkiksi Oulunsalon Pitkäkankaan koululla yhteinen oppimistila on läpikulkualuetta, jolloin verhoilla eroteltavissa luokkatiloissa on läsnä jatkuva levottomuus. Seinättömyys on osoittautunut enemmän haasteeksi kuin mahdollisuudeksi. Kun varsinaisia seiniä ei ole, opetustilannetta on helppo kenen tahansa käytävällä kulkijan häiritä.

Levoton luokkaympäristö epätasa-arvoistaa oppimista. Kun opettajan huomio on jatkuvasti työrauhan ylläpitämisessä, hankaloituu sellaisten oppilaiden opiskelu, jotka tarvitsevat oppimiseensa tukea. Opettajan tehtävä on eriyttää oppimista, eli taata oppilaille heidän taitotasoaan tukevia tehtäviä. Lahjakkaat oppilaat pärjäävät tilassa kuin tilassa, mutta tukea tarvitsevien oppilaiden opiskelu vaikeutuu entisestään, jos ympäristö ei takaa työrauhaa.

Olen myös huolissani avotilojen turvallisuudesta. Nykykouluissa suositaan arkkitehtonisina ratkaisuina runsaita tekstiilipintoja – kokolattiamattoja, verhoja ja seinävaatteita. Runsaat kangaspinnat jo itsessään keräävät pölyä ja siten aiheuttavat sisäilmaongelmia, mutta myös paloturvallisuus jää silloin kyseenalaiseksi seikaksi. Myös muu turvallisuus on kysymysmerkki: mitä lukitaan uhkatilanteessa, jos tilassa ei ole ovia?

Koulujen oppimisympäristöt ovat tärkeässä roolissa opetuksen tasa-arvoisuudessa. Tilan ei tule vaikeuttaa vaan mahdollistaa. Tilojen uudistamisen ei tule olla itseisarvo vaan palvella koulutuksen päämääriä mahdollisimman tehokkaasti. Tilaratkaisullisesti tasa-arvoisella opetuksella saavutetaan oppimistuloksia, joilla taataan opetuksen laatu kuntien ja kaupunkien perusopetuksessa ja ylemmillä asteilla. Näin Suomi pysyy koulutuksen kärkimaana jatkossakin.

Kirjoituksen lähteet:

https://www.oulu.fi/yliopisto/uutinen/qs-ranking-2020 (luettu 6.6.2020)

https://minedu.fi/yliopistot (luettu 6.6.2020)

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014:

https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf (luettu 8.6.2020)