Taseen tasapainotus – tärkein arvomme koronakriisin jälkeenkin?

Kaarina Kailon kiroitus on alun perin julkaistu Kalevassa 6.5.2020.


Oulun konsernijohto haluaa runnoa läpi mittavat näennäissäästöt henkilökunnan yt-neuvotteluilla koskien juuri niitä aloja, joilla tehdään ennaltaehkäisevää, ekososiaalisen kestävyyden suhteen priorisoitavaa työtä.


Kaupunginhallitus on myötämielinen, punavihreitten ja yhden demarin vastustaessa yhden kriisin syventämistä toisella.


Naisvaltaisille aloille kasataan edelleen omaa henkeä uhkaava riskityö, ylityöt ja siitä kiitoksena on luvassa tilitauko ja työttömyysloikka.


Nyt näemme, etteivät puheet velanoton synnistä päde, kun on kyse muun muassa yrittäjien tukemisesta; julkisen sektorin kohdalla sen sijaan ”velkaa ei saa ottaa tulevia sukupolvia varten: suu säkkiä myöten”.


Kuitenkin EU:n tasollakin on jo väläytetty valtioiden velkojen kuittaamista; finanssipiirit kyllä tietävät totuuden: ikuinen taseen tasapainotus-retoriikka on pitkälti manipulointia. Kun sotavelkansa maksaneet suomalaiset saadaan uskomaan vaihtoehdottomaan talouskuriin, rahoja voidaan siirtää taskusta toiseen.


Elinkeinoelämän edustajien vaatimuksissa paistaa sama kaksinaismoraali kuin uusliberalismin opeissa: suuryrityksiä ja johtajia kannustetaan superoptioilla eli porkkanoilla, kun taas ilman omaa syytään työttömäksi jääneille on ollut pitkään tarjolla vain keppiä työhön motivoimisen hengessä.


Nyt Kela vaatii kohtuuttomia todisteita ennen päivärahan myöntämistä koronan uhreille. On hyväksyttävämpää osoittaa solidaarisuutta pankeille ja ”kaatumiseen liian isoille yrityksille” kuin automatisaation, yritysahneuden ja muiden ajallemme tyypillisten tekijöiden köyhdyttämille kansalaisille.

Koronakriisinkin yhteydessä näyttää olevan niin, että käänteinen sosialismi kelpaa yritysmaailmalle, mutta ei saisi ulottua kansaan: voitot yksityistetään, mutta riskit ja kriisit pitäisi kuitata verovaroin.

Kun on ”pelastettava” suuryhtiöt, miljardeja löytyykin, vaikka vanhusten kunnolliseen hoitamiseen sitä ei ikinä riitä. Julkisen sektorin alasajo ja syyllistäminen saisi jo loppua.


Nyt pitäisi jo olla ilmiselvää, kuinka yhteiskunta ei toimisi lainkaan eikä ihmisiä pelastuisi ilman niitä aloja, joita muun muassa elinkeinoelämän edustajat ovat eniten väheksyneet ”resurssirasitteina”– naisvaltaiset siivous-, hoiva- ja terveysala (joskin toki poliisi, palokunta ja monet muut alat myös näyttävät merkityksensä kriisien oloissa tavallista vahvemmin)


Rahassakin mitattuna olisi todella kallista kasvattaa ”tulevaisuuden kestävyysvajetta” karsimalla lasten, nuorten ja lapsiperheiden tuesta ja opetuksesta.


Yrityksiä ja palkansaajia tulee auttaa hädässä, mutta tarvitsemme aivan uudet arvot: välittämis- ja oikeudenmukaisuusloikan, jossa tukea saavat niin sairaat kuin terveet, ja tämän suhteen myös ns. epäterveet yrittäjät.


Heitä lienevät ne entiset palkansaajat, joita patistetaan yrittäjyysriskiin ja kaunistamaan näin työttömyystilastoja.

Ylisuuria tuloeroja, köyhyyttä ja luonnon riistoa ylläpitävät tahot ovat se todellinen virus, joka jyllää yskivässä taloudessa ja syventää maapallon kriisejä.

Suurten sotien jälkeen ei Suomen yrittäjien kilpailukykyä asetettu kaiken keskiöön. Silloin haluttiin huolehtia koko kansan selviämisestä ilman ikuisia puheita kipeistä päätöksistä ”kansalle”.

Kaarina Kailo on tietokirjailija, taiteilija ja kulttuurintutkija sekä Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsen.